Jos minulta kysyttäisiin, tunnenko herra Pirkkosen, vastaisin, että olen nähnyt hänet mutta en koskettanut. Muistan Pirkkosen lapsuuteni ajalta. Muut pojat väittivät hänen syntyneensä ilman luita ja hän oli kumiukko, luuton muumio huoneensa nurkassa. Muistan hänen totiset kasvonsa, kun pyysimme häntä kavereiden kanssa pihalle leikkimään. Kaikki pojat kurkkivat olkani takaa nähdääkseen kumiukon, joka tosiasiassa pysyi pystyssä ja näytti hyvinvoivalta. Mutta hänessä oli jotain mitä me emme ymmärtäneet. Se oli jotain alkukantaista, enkä osannut kiinnittää tai sanoa sitä lapsena. Keskityin tuijottamaan hänen kasvojaan jotka eivät olleet iloa ja naiiviutta täynnä, vaan totiset ja kovia kärsineenn aikuisen kasvot. Me hämmennyimme, mutta emme pelänneet häntä. Hän kieltäytyi, mutta huomasin hänessä tietyn vastakkaisasettelun, mieli sano ei, keho kyllä. Emme nähneet häntä vuosiin paitsi koulun päätösjuhlissa hän haki todistuksen ja poistui paikalta. Hän kävi kotikoulua.

Peruskoulun loppuun mennessä näin häntä yhä harvemmin, mutta paikallinen sanomalehti oli alkanut julkaista hänen tekstejään. Hän aloitti kirja-arvosteluista mutta siirtyi teräviin kolumneihin, jotka ruotivat moraalisen selkärangan katkeamista sekä valtion harjoittamaa kyynistä sosiaalipolitiikka. Olin jo työelämässä ammattikoulun jälkeen kun television keskusteluohjelmassa Pirkkonen latasi puolentunnin verran kärkeviä lausuntojaan Suomen moraalin, etiikan ja henkisen kasvun rappiosta. Hämmentyneet katsojat ja studiovieraat keskeyttivät ohjelman. Pirkkonen lukittiin, hiljennettiin puhumalla, mutta ei uhkailemalla. Näin Pirkkosen sen jälkeen kahdesti: ensin hänen lapsuudenkodissaan lukemassa kirjaa ikkunan äärellä. Toisella kertaa näin Pirkkosen istumassa puistonpenkillä. Olin kaupungin puistotyöntekijä ja siinä töiden lomassa istuin hetkessä hänen viereen ja kysyin tunsiko hän minut vielä. Hän muisti. Muistan tuosta lyhyestä keskustelusta vain hänen jäähyväissanat: "Tunsin polttavaa tarvetta kertoa totuus. Se vainoaa minua. Velvollisuus voi käydä kohtaloksi. Luut murenevat mutta mieli ei. Näkemiin ja hyvästi." En nähnyt häntä sen jälkeen, mutta valtakunnallinen underground-lehti julkaisi hänen kolumnejaan vielä vuosia tapaamisemme jälkeen. Hän sai aikaan suuret sosiaalipolitiikan uudistukset ja auttamisesta tuli velvollisuuden sijasta kanssakäymisen muoto. Poliittinen eliitti yritti hiljentää hänet vetoamalla egoististen tekojen yhteiseen hyvään, mutta kansanjoukko seisoi hänen takanaan. Hän kirjoitti ja kirjoitti, kunnes viimeisessä kolumnissaan hän kertoi kulleen. Ja hän olikin.

Hän nojasi kuollessaan tietokoneensa ruutua vasten. Hän oli saanut kirjoitettua tietokoneeseen: " Mieli tyhjä. Aika mennä."

Abbreviation Of How I Turned Into Faith

- Mutta hyvä herra, ettehän te voi olla noin naiivi!

- En ymmärrä. Pitäisikö minun olla realisti?

- Mutta hyvä herra, oletan että olette kuulleet kaikista kauheuksista. Maailma järkkyy ympärillänne, moraali katoaa ja muuttaa muotoaan, hyvä muuttuu pahaksi, ystävyydestä tulee vain velvollisuus, luonto järkkyy.

- En näe maailmaa tuolla tavalla. Ettehän te voi olla noin pessimistinen, maailma ansaitsee parempaa.

- Mutta hyvä herra, olen ymmälläni. Onhan ilmiselvää, että moraali katoaa. Uutiskuvat luovat tuhoa ja
järkytystä. Uuden maailman profeetta on idealistinen sarjamurhaaja. Lehditö kuuntelee hänen lausuntojaan, hänelle annetaan anteeksi. Hän on uuden maailman uusi sanansaattaja. Anarkiaan vajoamme ja maailma jää ihmisten alle.

- Olen kulkenut näiden ihmisten kanssa jo tuhansia vuosia. He ovat eksyksissä, eivät he halua pahaa. He ovat juopuneet pahanteosta.

- Mutta hyvä herra, olette tosiaan hyvin naaivi ja lapsenuskoinen. Kuinka voitte nähdä maailmasta hyvyyttä näinä päivinä?

- Näen vain pahuuden. Hyvyyttä en näe. Olen ollut sokea jo kauan.

- Mutta hyvä herra, olen ymmälläni. Ihminen on luonteeltaan paha ja alkukantainen. Olen seurannut koko elinikäni heitä. He tappoivat isäni.

- Mihin olet keskittynyt elämässäsi? Oletko keskittynyt pahan tarkkailuun, oletko juopunut pahateosta. Onko paha vietelllyt sinut ja olet lopullisesti turtunut pahuudelle. Erotat silti selvästi hyvän ja pahan toisistaan. Lienet kyynikko, ylpeä, mutta sokea ja eksyksissä.

- Mutta hyvä herra! En siedä teitä enää. Älkää te minua ohjeistako elämässäni. Te olette ulkopuolinen! Te ette tunne minua! Häipykää!

- Raivosi peittää herkkyytesi. Kyynisyyden kiero varjo on ottanut sielustasi otteen.

- Mitä te minun sielustani! Sinä saastainen pitkätukka, hylkiö, mato, inhoitus, kauhea saarnaaja, jeesustelija! Mitä te minusta tahdotte! Häipykää!

- En tahdo pahaa. Olen vain paha!

- Mitä sinä... En ymmrrä, en ymmärrä mitään enää...

- Rauhoitu.

- Minä en... en saa henkeä. VOI HYVÄ JUMALA! EN SAA HENKEÄ!

- Rauhoitu.

- Hyvä jumala, hyvä jumala, hyvä jumala. Mitä tapahtuu? Missä olen?

- Mitä näet?

- Kuka puhuu? Missä olen?

- Mitä näet?

- Kuka puhuu? Missä olen? En näe mitään. Voi hyvä Jumala, en näe mitään!

- Minä näen. Näen sinut. Näen sielusi. Olet hyvä.

- Seuraava!

Mutta se en ole minä. Olen vasta viidessadas tässä jonossa, joka johtaa hikiseen toimistoon täynnä leimasimia, musteenhajua ja puhkikulutettuja silmäpareja, jotka tuskailevat omaisten kuolleiden raajojen puolesta. Tuskailen viisisataa minuuttia tässä jonossa ennen kuin saan antaa virkailijalle tuhanteen kertaan rypistyneen paperin täynnä levinnyttä mustetta, joka muodostaa lupahakemuksen ruumiin noutamiseen tienposkesta. Aah, poski.  Miellyttävän makuinen ihmisosa. Suosittelen miedolla lämmöllä kypsyttämistä, kannattaa myös viipaloida poski ennen paistamista, jotta lämpö pääsee kutittamaan jokaista lihassolua jolloin maku on jokaisella haarukalla yhtä maukas ja kutkutteleva. En suosittele marinoimista tai edes kastiketta, pelkän nuoren neidon poski on parasta alkuruokaa raikkaan valkoviinin kera.

Tämä jono ei etene ja minulla on suuri nälkä, lähes sudennälkä, vaikka en tiedä mitä sudet syövät. Ehkä sudet syövät toisiansa, pieniä paloja sieltä täältä. Tällä tavoin kanta ei pääse kasvamaan liian suureksi kai, eikä niistä ole haittaa ihmisille. Järkevää, se on hyvin järkevää. Ei herranjumala, ei tämä jono liiku.

Minua odottaa tienposkessa nuori neito, pikkuruinen söpöliini täynnä nuoruuden tarmoa. Hän ei tiedä, ei edes aavista, joutuvansa minun lautaselle. Hän joutuu hampaideni väliin, hän saa täyttää loputtoman ruokahaluni hänen poskipäitään kohtaan. Ensin syön hänen poskipäät ja posket. Sitten siirryn rintojen ja käsivarsien kimppuun. Koivet ja aivot säästän iltapalaksi. Aloittelijoille tiedoksi, aivot ovat oivallista yöruokaa, jos uni ei tule. Suosittelen perinpohjaista muhennosta, jota meidän piireissämme kutsutaan ”harmaaksi keitoksi”. Aivosoppa on hyvin ravitsevaa ja rauhoittavaa ruokaa, joka sopii valkoviinin kanssa, mutta erityisen pikantin vivahteen saa pelkällä puolikuivalla siiderillä. Suosittelen puolikuivaa päärynäsiideriä tai hyvin kuivaa omenasiideriä. Hieman vahvemmatkin siiderit, kuten irlantilaiset siiderit, käyvät. Kaupan henkilökunta auttaa varmasti.

Rinnat, koivet ja käsivarret huuhtoutuvat punaviinilasillisilla alas. Itseltäni meni yhden verotarkastajan kanssa useampikin pullo ensiluokkalaista ranskalaista punaviiniä. Toisaalta suosittelen chileläisiä punaviinejä, koska ne voittavat hinta-laatu-suhteellaan ranskalaiset punaviinit mennen tullen. Ranskalaisilla punaviineillä on taipumus maistua ns. viemäripumpuilta. Maistamalla eri maksuja eri raajojen kanssa pääsee parhaimpaan lopputulokseen. Kalifornialaiset viinit ovat kokeilemisen arvoisia ja voit yllättää tyttö/poikaystäväsi tarjoamalla puoliraakaa käsivartta laadukkaan kalifornialaisen viinipullon kanssa. Aperitiiveiksi sopii pelkät fetajuuston palat ja mantelitäytteiset oliivit.

- Seuraava!

Minun vuoroni.

”Ei ei meillä ole lapsia.”

Olen aina saanut vastata tuohon kysymykseen. Tämäkään juhlatilaisuus ei poikennut muista tilaisuuksista. Minä ja vaimoni, 24 vuotta naimisissa, lapseton ja vajaakykyinen pariskunta. Huutoa ja tappelua, sehän kuuluu asiaan. Minä pankkiiri, hän lääkäri. Me olemme tässä porvarillisessa valojuovassa kuin natsijohtajat Nürnbergissä. Meillä ei ole lapsia, olisin halunnut mutta vaimoni ei. Hänhän sen päättää. Me olemme vaimoni kanssa valkoihoisia ja rikkaita ja meillä on afrikkalainen siivooja, pyykkäri, autonpesijä, ruuanalittaja, lapsenvahti, rakastaja. Olen aina pitänyt hänestä. Vapaa-ajallani tuumailen mitä hän ajattelee ja miten hän näkee asiat niin kuin me näemme. Miksi hän on meidän alainen, miksi emme kättele, miksi emme tervehdi tosissamme vaan siksi, että etiketti ja yleinen sääntö vaativat moitteetonta suhdetta alamaisiinsa.

Mutta oma mielenkiintoni oli vain pisara siitä, miten vaimoni ajatteli hänestä. Vaimoni kadehtii hänen kaakaonhohtavaa ihoansa, hänen tummia kulmakarvojaan ja atleettisuuttaan. Vaimoni vihaa häntä. Hän ei voi sietää häntä, hän haluaa hänet pois silmistään. Mutta vaimoni ei kykene siihen, koska sairaalloinen mieli ohjaa hänen toimintaa. Hän rakastaa ja vihaa näkemäänsä, hän tuhoaa ja luo kaiken, mitä ympärillämme on. Hän kehuskelee, kuinka monta potilasta hän on lähettänyt kylmään mielisairaalaan, jota johtavat markkinatalouden kiertävät sukkulat. Hän vahtii ja kontrolloi kaikkea, minä olen hänen kontrollissaan, hän ei voi elää ilman täydellistä kontrollia muihin ihmisiin. Hän on Jumala, ja minä rakastan ja vihaan häntä. Hän repii ja raatelee. Mutta hän ei halua lasta kanssani. Me rakastelimme joskus kauan aikaa sitten, ennen kuin aloin muistamaan. Enää me emme rakastele, me tyydytämme toisemme ja nautimme irstaasta ja dekadenttisesta suhteesta toisiimme. Viskin ja savukkeen tuoksu kietoutuvat ympärillemme kuin pirun pikkusormi

En enää halua lasta. Pelkään itseäni ja vaimoani. Omassa lapsessani näkisin piirteet itsestäni ja vaimostani ja en voisi sietää sitä. Vaimoni narsistisuus repii mieleni ja ruumiini palasiksi, enkä ole hengittänyt vuosiin. Elämä on linnun pitämistä häkissään ikkunalaudalla. Me olemme kaikki tuhkaa ja samettia, me olemme vihaa ja rakkautta. Minä rakastan vaimoani ja vaimoni minua. Me emme häpeä vihaamme toisiamme kohtaan. Me emme kaipaa vapautta. Minä en kestä enää yhtään juhlaa vaimoni ystävien kanssa. Minä en kestä enää yhtään tapaamista hirviön kanssa. Minä haluan ulos ja pysyä sisällä. 

Miksi!

Vain ulkoasun tarkastelua, vain havainnoimista. Voitte odottaa tarinoita. Tarinoita teistä ja minusta sekä ympäristöstä, ehkä ei mistään. Luette tai ette, miksi ette, miksi lukisitte. Kuka olen? Olenko te?




                                                    peace.